pikkuipanan isovanhemmat kävivät kylässä. Niin siinä sitten kävi että nuuhkailin yhtä avointa käsilaukkua, sinne mahtui kuin mahtuikin yksi labradorin pää lähes kokonaan ja sieltä kassista nousi suuhuni yksi hillopulla. Nami maiskis miten olikaan hyvän makuinen pulla. Emännän naama oli taasen näkemisen arvoinen, samoin isännän. Isäntä yritti aukaista leukani pullan poistamiseksi mutta E-hei, turha luulo. Saavutetuista eduista pidetään kiinni ja pulla jäi minulle. Hrrrh... että olenkin aika gurko.
(Emännän lisäkaneetti: Anopillani on keliakia josta syystä hän tuo usein oman kahvipullan mukanaan, nyt se meni ikävä kyllä Veetin suuhun.. Meitä nolotti mutta anoppi oli sitä mieltä että Veeti on pullansa ansainnut :)).
Juhannusta vietin taas samoissa merkeissä kuin viime vuonnakin, grillin äärellä kuolaten. Kuva on viime vuotinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti